lauantai 20. syyskuuta 2014

Kutrit kuntoon

Uuden hiusvärin ja -mallin innoittamana ajattelin hieman kertoilla hiuksieni hoidosta ja niihin käyttämistäni tuotteista. Minulla on luonnostaan hyvin hennot ja ohuet hiukset. Ja vitivaaleat (terveiset vaan 15-vuotiaalle minälle: "Mitä sä oikein ajattelit?!"). Kymmenen vuotta värjätyn ja alati huononevan hiuslaadun kanssa elettyäni olen alkanut hiljalleen elätellä toiveita oman hiusvärini palauttamisesta. Prosessi tulee olemaan pitkä, koska kertavaalennus ei tule missään nimessä kuuloonkaan, mutta uskon sen olevan kaiken kärsivällisyyden arvoista.

Sen lisäksi, että hiusten värjääminen on yksi ärsyttävimmistä hommista, mitä kuvitella saattaa, on se myös todella kuluttavaa hiuksille. Hiukset katkeilevat herkemmin, irtoilevat kokonaan ja saattavat kokonaisuudessaan haurastua - puhumattakaan kaikista vakavammista oireista, joita hiusvärit saattavat aiheuttaa. Edes kevyeksi vastapainoksi hiusten värjäämisen rasittavuudelle yritän muuten pitää kuontalostani mahdollisimman hyvää huolta.

Kosteutus on hiusten, kuten myös koko muun kehon, hoidon oleellisin osa. Vedenjuonnin tärkeyttä myöskään hiustenhoidossa ei voi koskaan liiaksi korostaa, mutta myös ulkoisella kosteutuksella on merkitystä. Kosteuttavat hoitotuotteet kannattaa valita omalle hiustyypilleen sopivaksi vaikka ammattilaisen opastuksella tai yksinkertaisella kokeile ja löydä omasi -taktiikalla.


Minulla on käytössä Aussien Miracle Moist -tuotesarjan shampoo ja hoitoaine sekä Lorealin Absolut repair cellular -hoitoaine pesun jälkeen hiuksiin jätettäväksi. Näillä tuotteilla saan hiuksistani helposti käsiteltävät ja sileän tuntuiset. Mahdollisiin takkukohtiin tai sähköisyyteen suihkautan vielä ennen hiusten harjaamista Glissin hiuksiin jätettävää hoitoainettasuihketta, jota voi hyvin käyttää myös ihan kuiviin hiuksiin.

Pesen hiukseni korkeintaan vain joka toinen päivä, koska liiallinen pesukin kuluttaa tukkaa ihan turhaan. Niinä päivinä, kun en tukkaani pese, mutta se tuntuu jo paikka paikoin hieman raskaalta, käytän Tigin kuivashampoota, mikä sopii loistavasti tummemmallekin kuontalolle.


Noin joka toinen pesukerta käytän Auss ien shampoon tilalla Priorin shampoota, jota voi ostaa apteekista. Tämän pitäisi lisätä ja nopeuttaa hiustenkasvua, ja saamastani palautteesta ja omaan kokemukseeni perustuen uskallan jopa sanoa, että lupauksilla saattaa olla perää. Tukkaa on selkeästi enemmän kuin vielä jokin aika sitten. Siitä, johtuuko se nimenomaan tästä shampoosta vai jostain muusta käyttämästäni tuotteesta tai käytön yhteisvaikutuksista, en osaa sanoa, sillä samaan aikaan, kun aloitin tämän shampoon käytön, aloin myös muutoin kiinnittämään hiusteni hyvinvointiin aiempaa enemmän huomiota. Joka tapauksessa olen erittäin iloinen toivottujen tulosten ilmenemisestä.

Vaaleiden raitojen myötä olen ottanut käyttööni myös hopeashampoon, joka taittaa raitojen keltaisuutta pois kylmempään suuntaan ja muutenkin kirkastaa niitä. Fudgen clean blonde -shampoota käytän kerran viikossa ja sen levitän aina kertakäyttöhanskat käsissäni, sillä sen violetti väri nappaa sormiin ja käsiin tosi tehokkaasti kiinni.

Minä käytän tosi vähän mitään lämpörautoja tai muitakaan vastaavia hiustenlaitossa. Yleensä hiukseni ovat joko poninhännällä tai auki, jolloin hieman tupeeraan tyveä ja viimeistelen pysyvyyden Aussien Hi-hold + Hi-shine -hiuslakalla. Hiusharjani on normaali luonnonharjaksinen leveä harja, joka on mahdollisimman hiusystävällinen, eikä monien muiden harhojen tavoin venytä hiusta niin paljoa. Se myös jättää jälkeensä kauniin kiillon. Tupeerauksessa käytössäni on Gailapin normaali tupeerauskampa.


D-vitamiini, magnesium ja omega-3 ovat hiusten terveydelle myös oleellisen tärkeitä. Päivittäinen vitamiinitankkaukseni sisältääkin näitä kaikkia. Biotiini Strong Hair & Nail on erityisesti tarkoitettu nimenomaan hiusten hyvinvoinnin ja kasvun lisäämiseen, ja senkin tehoon uskon vakaasti. Biotiiniakin myydään apteekeissa. Purkkivitamiininen lisäksi on tietenkin syytä kiinnittää kokonaisvaltaista huomiota omaan ruokavalioonsa. Mahdollisimman paljon tuoretta, hyvää ja ravinteikasta ruokaa.

Olisikohan siinä sitten kaikki oleellisin tästä minun hiustenhoidostani... Jaksoiko joku lukea loppuun asti?

Olisiko teillä vielä jakaa jotain hyväksi havaittuja kikka kolmosia tai tuotevinkkejä hiustenhoitoon liittyen?

torstai 18. syyskuuta 2014

Uusi tukka


Kävin maanantaina kampaajalla pitkästä aikaa - siis tosissaan pitkästä aikaa, edellisestä kerrasta taitaa olla jo kolmisen vuotta! Nyt on kuitenkin tavoitteena siirtyä hiusvärissä kohti sitä omaa sä vyä, joka on aivan vaalea, ja sen vuoksi oli syytä istahtaa ammattilaisen penkkiin. Värinpoistoja en uskalla itse omaan hentoiseen tukkaani tehdä ollenkaan.


Minulla ei ole mikään kiire oman värin saavuttamisessa, joten päädyin siihen, että laitellaan uutta väriä pikkuhiljaa raidoittaen ja tyven väriä asteittain vaalentaen. Ei ole sitten kerralla niin raju käsittely koko tukalle ja vältytään suuremmilta värikatastrofeiltakin, kun ei yritetäkään saada kerralla koko tukkaa saman sävyiseksi.

Pituutta tukasta lähti vain vajaa kolme senttiä, mutta etummaisia sivuhiuksia leikattiin hieman pyöristäen.



Mitäs pidätte uudesta hiustyylistä ja väristä? Aiempaa kuontaloa voi käydä kurkkimassa vaikka edellisestä postauksesta!



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kahdeksankymppiset


Me juhlimme jokin aika sitten sunnuntaina sukulaisemme kahdeksankymppisiä. Pikku-Marakatin kanssa on aina jännä mennä kaikenlaisiin juhliin ja virallisempiin tilaisuuksiin - ikinä ei oikein voi tietää, mitä odottaa. Nämäkin juhlat alkoivat sopivasti juuri päiväuniaikaan, puoliltapäivin. Onneksi poitsu alkaa olla jo niin iso, että päiväunien myöhästyminen tai pahimmassa tapauksessa kokonaan jääminen välistä ei ole enää niin maailmanluokan katastrofi kuin vielä jokin aika sitten.

Juhlat järjestettiin pienessä kotoisassa tuvassa, jossa talon emäntä huolehti hyvin kaikista mahdollisista järjestelyistä ja pihalla oli lapsille tilaa juosta. Muutenkin juhla oli onneksi sen verran rento, ettei tarvinnut liiemmin ottaa stressiä, vaikka lapset välillä intoutuivat juoksemaan sisälläkin ja ruokapöydässä tuli muutama kiukkuinen älähdys, kun juokseminen olisi kiinnostanut enemmän kuin ruokalautasen antimet.



Pojan juhla-asu: paita - Benetton // farkut - Benetton // vyö - H&M // tennarit - H&M
Äidin juhla-asu: paita - KappAhl  // huivi - KappAhl  // housut - Vero Moda // kiilakorkotennarit - H&M




Kaikenkaikkiaan nämäkin juhlat menivät varsin mukavasti ja lapsetkin käyttäytyivät mallikelpoisesti. Kovasti on aina pikkuväki vanhempien ihmisten mieleen ja tämä meidänkin vaalea pellavapää kerää kyllä huomiota missä ikinä liikkuukin. 

Vanhempia tällaiset tilaisuudet aina vaan jännittää etukäteen, ja yleensä vieläpä ihan turhaan. Lapset tykkäävät olla ja mennä, kun on vähän erilaista ja muut vieraat tykkäävät, kun on lapsia. Heillekin vähän erilaista. Win-win tilanne siis.



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kippari Kallen voimaruokaa


Meillä on surullisen usein arkisin tilanne, jossa ruoanlaittoon on aikaa ihan naurettavan vähän tai se on venynyt niin myöhäiseen, että valmista on tultava pikavauhtia. Eineksiä meillä ei syödä, joten ruoan pitää olla nopeasti valmistettavaa, mutta myös terveellistä. Minun mielestäni on melkeinpä turha syödä ollenkaan, jos ei syö sellaista ruokaa, josta todella saa jotain kunnollisia ravintoaineita. Pinaattikeitto on yksi meidän arki-iltojen pelastava ruoka - valmistukseen menee alle puolituntia. Hyvä, maukas ja nopea resepti pinaattikeittoon löytyy esimerkiksi Valion sivuilta.



Mitä ruokaa teillä kokataan silloin, kun ruoanlaittoon on aikaa maksimissaan puolituntia ja miten teillä ylipäätään selviydytään arjen ruokahaasteista? Kuulisin mielelläni teidän kaikki hyväksi havaitut vinkit supernopeisiin ja ravitseviin arkiruokiin.

Maria

tiistai 9. syyskuuta 2014

BabyBoom & Kids Turussa 13.-14.9.


Ensi viikonloppuna on Turun messu- ja kongressikeskuksessa BabyBoom & Kids -messut. Minä suuntaan tapahtumapaikalle sunnuntaina ystäväni ja lastemme kanssa. Messut ovat avoinna molempina päivinä klo 10-16. Liput ovat aikuisilta 14 €, lapsilta (7-15v.) 5 € ja alle 7 vuotiailta ilmaiset.

Muuten päivien ohjelmat ovat samat lauantaina ja sunnuntaina, mutta lauantaina esiintymässä on Kengurumeininki ja sunnuntaina Ti-Ti Nalle. Meillä Ti-Ti Nalle on sen verran kova juttu nyt, että se on ihan pakko päästä näkemään.

Lisäksi yhdistetyissä lapsi- ja lemmikkimessuilla on ohjelmassa mm. lasten syysmuotinäytös, alpakka-agilityä, kanien estekilpailut, muskari, pomppulinna, askartelua ja paljon paljon eri lemmikkejä.

Näytteilleasettajista mielenkiintoisimpia ovat mm.  Cosecha, Mussukat, KIDidea, MamaGo, NopsuPopsu, Pikkunorsu, POMPdeLUX, Riemuli ja Silverjungle. Toys 'R' Usin lapsiparkissa on 4H.n lastenhoitopalvelu, joten äiditkin saavat katsella ihan rauhassa esim. juuri lastenvaatteita, kröhm... (Minut saa kyllä sitten pitää aika kaukana mm. tuosta PdL:n pisteestä, jooko?!)
 
En malta odottaa, että pääsen näkemään pienen poikani hurmion, kun hän pääsee tuonne!

Onko muita, jotka ovat ko. messuille menossa?
Mitä te odotatte siellä eniten?

Maria