Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kahdeksankymppiset


Me juhlimme jokin aika sitten sunnuntaina sukulaisemme kahdeksankymppisiä. Pikku-Marakatin kanssa on aina jännä mennä kaikenlaisiin juhliin ja virallisempiin tilaisuuksiin - ikinä ei oikein voi tietää, mitä odottaa. Nämäkin juhlat alkoivat sopivasti juuri päiväuniaikaan, puoliltapäivin. Onneksi poitsu alkaa olla jo niin iso, että päiväunien myöhästyminen tai pahimmassa tapauksessa kokonaan jääminen välistä ei ole enää niin maailmanluokan katastrofi kuin vielä jokin aika sitten.

Juhlat järjestettiin pienessä kotoisassa tuvassa, jossa talon emäntä huolehti hyvin kaikista mahdollisista järjestelyistä ja pihalla oli lapsille tilaa juosta. Muutenkin juhla oli onneksi sen verran rento, ettei tarvinnut liiemmin ottaa stressiä, vaikka lapset välillä intoutuivat juoksemaan sisälläkin ja ruokapöydässä tuli muutama kiukkuinen älähdys, kun juokseminen olisi kiinnostanut enemmän kuin ruokalautasen antimet.



Pojan juhla-asu: paita - Benetton // farkut - Benetton // vyö - H&M // tennarit - H&M
Äidin juhla-asu: paita - KappAhl  // huivi - KappAhl  // housut - Vero Moda // kiilakorkotennarit - H&M




Kaikenkaikkiaan nämäkin juhlat menivät varsin mukavasti ja lapsetkin käyttäytyivät mallikelpoisesti. Kovasti on aina pikkuväki vanhempien ihmisten mieleen ja tämä meidänkin vaalea pellavapää kerää kyllä huomiota missä ikinä liikkuukin. 

Vanhempia tällaiset tilaisuudet aina vaan jännittää etukäteen, ja yleensä vieläpä ihan turhaan. Lapset tykkäävät olla ja mennä, kun on vähän erilaista ja muut vieraat tykkäävät, kun on lapsia. Heillekin vähän erilaista. Win-win tilanne siis.



maanantai 1. syyskuuta 2014

Tervetuloa syyskuu

 

Ihana syyskuu, ihana syksy. Syksy on niin tunnelmallinen, niin kotoisa. Ei haittaa, vaikka iltaohjelmana työpäivän päätteeksi on vain kynttilöiden sytyttely, viltin alle kääriytyminen ja tunnelmointi. Se kuuluu syksyyn.


Minä laitoin jo kotia pehmeämpään tunnelmaan; virittelin pallovalot olohuoneen ikkunalaudalle, täydensin kynttilävarastoja ja kaivoin huovat ja töppöset esiin. Niinkin pienillä jutuilla voi olla ihan huikea vaikutus, minun ei ainakaan tekisi mieleni lähteä kotoa yhtään mihinkään, varsinkaan illan jo alkaessa hämärtää.

 

Ehkä osa syksyn viehätystä piileekin nimenomaan siinä - ikään kuin olisi lupa ottaa vähän iisimmin ja jäädä kotiin? Lupaa tai ei, niin minä meinaan syksyni ottaa vastaan. Hölläillä vähän ja unohtaa kaiken ylimääräisen hösötyksen ja turhan stressin.

Syysiltoihin sopii naistenlehdet ja tv:n hömppäsarjat. En muista, koska olisin viimeksi oikeasti ihan katsomalla katsonut tv:tä, mutta eilen katsoin, ja se oli oikeastaan ihan viihdyttävääkin! Satuin avaamaan tv:n juuri Scandal -sarjan kertausjakson alussa ja jämähdin katsomaan sitä, ja heti perään uuden tuotantokauden ensimmäisen osan. Olen tietoisesti jättänyt aina katsomatta kaikki mahdolliset sarjat, mutta tätä saatan jopa jäädä seurailemaan. Oletteko te katsoneet kyseistä sarjaa?



Mites te suhtaudutte syksyyn ja piemeneviin iltoihin?
Miten olette valmistautuneet?
Otatteko lyhyemmät päivät lupana hölläilyyn ja kotoiluun vai onko syksy se aika vuodesta, kun kalenterit pursuavat menoa ja meininkiä niin paljon, että koti toimii pelkkänä varikkona menojen välissä?

Kodikasta syyskuun ensimmäistä,
Maria

lauantai 30. elokuuta 2014

Hampton Republic


Kerroinkin jo aiemmin tänään poikenneeni Turun keskustan KappAhlin loppuunmyynnissä, missä kaikki tuotteet ovat - 50%. Loppuunmyynti jatkuu aina 20.9. saakka, joten kannattaa ihmeessä poiketa, jos näillä kulmilla liikutte ja kyseisen liikkeen vaatteet teitä miellyttävät.


Minä olin jo aiemmin iskenyt silmäni tämän kesän Hampton Republic -mallistoon ja löysinkin vaatevarastooni muutamia ihania uusia yksilöitä.


KappAhlin vaatteet ovat kauniita ja käydäänkin sieltä monesti juuri minun tyyliini sopivia kappaleita - ainoa ongelma monesti onkin vain koko. Mitoitus on tuolla usein varsin väljä, joten heidän vaatteissaan kokoni on XS, vaikka muutoin S on minulle usein parempi. XS:ää ei kaikissa vaatteissa ole lainkaan ja niissäkin, joissa on, määrä on usein hyvin pieni. Sain siis tanssia pienet voiton tanssit tänään, kun omaa kokoani vielä löytyi!



Kaiken kaikkiaan ostoskassiini päätyi lippis, valkoinen perus t-paita, luonnonvalkoinen juhlavampi t-paita, huivi ja bikinit.

Näistä kuvista saakin samalla jo melko kattavan kuvan minun pukeutumistyylistäni - hyvin selkeää, yksinkertaista ja klassista, värejä ja kuoseja myöden.

Rentouttavaa lauantai-illan jatkoa!
Maria